Yhteenveto
Alankomaiden kaivoslaki on murroksessa. Kaivoslaki (Mijnbouwwet) muodostaa perustan mineraalien ja geotermisen lämmön etsinnälle, tuotannolle ja varastoinnille, mutta ala kattaa nyt myös turvallisuuden, ympäristönsuojelun, kaivosvahingot, vahinkojen selvittämisen, käytöstäpoiston ja uudet maanalaisen käytön muodot. Groningenissa saadut kokemukset kaasuntuotannosta ovat vaikuttaneet perustavanlaatuisesti kaivostoiminnan oikeudelliseen ja sosiaaliseen arviointiin.
Tässä artikkelissa käsitellään kansallista ja eurooppalaista lainsäädäntöä, tärkeimpiä institutionaalisia toimijoita, lupajärjestelmää, valvontaa ja täytäntöönpanoa, kaivosvahinkojen siviilioikeudellista vastuuta sekä Groningenin kaivosvahinkoinstituutin (IMG) suorittamaa hallinnollista vahinkojen sovittelua. Sen jälkeen siinä käsitellään kaasuntuotannon, geotermisen energian, hiilidioksidin varastoinnin, vedyn varastoinnin ja käytöstäpoiston taloudellisen turvan vaiheittaista poistamista. Keskeinen kehitysaskel on, että kaivoslainsäädäntö ei enää tähtää pelkästään louhinnan mahdollistamiseen, vaan yhä enemmän myös turvallisuuteen, vahinkojen korvaamiseen, yleiseen etuun ja energiamurrokseen.
1. Johdanto: kaivoslainsäädäntö siirtymävaiheessa
Groningenin kaasukentän löytymisestä vuonna 1959 lähtien Alankomailla on ollut pitkät perinteet kaasuntuotannossa ja vähäisemmässä määrin öljyntuotannossa sekä maalla että merellä. Alaa pidettiin pitkään kansallisen energiahuollon ja julkisen talouden tukipilarina. Groningenissa tapahtuneet maanjäristykset ja niistä johtuvat vahingot ovat muuttaneet tätä arviota perusteellisesti.
Alankomaiden kaivoslaki on siksi tienristeyksessä. Sen on säänneltävä olemassa olevia etsintä-, tuotanto- ja varastointitoimia samalla kun jätetään tilaa turvallisuudelle, vahinkojen korjaamiselle, ympäristönsuojelulle ja energiamurrokselle. Huomio on myös siirtymässä hiilivetyjen louhinnasta maanalaisen energian laajempaan käyttöön, mukaan lukien geoterminen energia, hiilidioksidin varastointi ja vedyn varastointi.
Lakimiehen kannalta tämä tarkoittaa, että kaivosasiaa voidaan harvoin arvioida yhden oikeudenalan näkökulmasta. Kaivoslain lisäksi merkityksellisiä ovat ympäristö- ja kaavoituslaki (Omgevingswet), eurooppalainen lainsäädäntö, vastuulainsäädäntö ja hallinnolliset vahinkomenettelyt. Tässä artikkelissa nämä elementit yhdistetään kontekstissa.
2. Kansallinen lainsäädäntö
2.1 Kaivoslain rakenne
Kaivoslaki , joka tuli voimaan 1. tammikuuta 2003, yhdisti mineraalien ja geotermisen lämmön etsintää , tuotantoa ja varastointia koskevan sääntelyn yhden oikeudellisen kehyksen alle. Lakia täsmennetään kaivosasetuksessa (Mijnbouwbesluit) ja kaivosasetuksessa (Mijnbouwregeling), jotka sisältävät teknisiä, taloudellisia ja menettelyllisiä sääntöjä.
Järjestelmän ydin on, että kaivostoimintaa ei saa harjoittaa ilman julkisoikeudellista lupaa. Kaivoslain 6 §:n mukainen lupa vaaditaan malmien etsintään ja tuotantoon. Hakemusta arvioidaan muun muassa hakijan teknisen ja taloudellisen soveltuvuuden sekä toiminnan suunnitellun toteuttamistavan perusteella. Myös kaivoslain 9a, 11 ja 14 §:t ovat tässä merkityksellisiä.
Tämä julkisoikeudellinen sääntely erottaa kaivostoiminnan tavanomaisista maankäyttömuodoista. Hallitus voi asettaa ehtoja hankkeen koko elinkaaren ajan: etsinnästä ja tuotannosta varastointiin, sulkemiseen, käytöstäpoistoon ja jälkihoitoon. Maanpinnan käyttöä ja suhdetta oikeudenhaltijoihin säännellään myös. Velvollisuus sietää tiettyjä kaivostoimia maan alla seuraa ympäristö- ja suunnittelulain 10.9 §:stä (kaivostoiminnan "sietämisvelvollisuus"). Kaivoslain 4 § on olennainen maanpinnan käytön ja siihen liittyvän korvauksen kannalta.
2.2 Suhde ympäristö- ja suunnittelulakiin
Kaivoslaki on edelleen olemassa erityislainsäädäntönä yleisen ympäristö- ja kaavoituslain rinnalla. Kaivostoimintaa on kuitenkin arvioitava yleisen ympäristö- ja kaavoituslainsäädännön yhteydessä. Toiminnasta riippuen myös ympäristövaikutusten arviointia, luontoa, vesistöjä, aluesuunnittelua ja fyysistä elinympäristöä koskevat säännöt voivat olla merkityksellisiä.
Siksi asianajaja ei voi rajoittaa analyysia pelkästään kaivoslupaan. Myös suhde ympäristösuunnitelmiin, vesiviranomaisten etuihin, luonnonsuojeluun ja mahdolliseen ympäristövaikutusten arviointiin on tutkittava. Ympäristö- ja suunnittelulaki määrittää myös, mikä viranomainen suorittaa kaivoslainsäädännön mukaisen täytäntöönpanotehtävän. Ympäristö- ja suunnittelulain 18.5a §:ssä säädetään, että ministerille kuuluvat kaivostoimintaan liittyvät tehtävät ja toimivaltuudet suorittaa se hallintoelin, jolla on tähän toimivalta kaivoslain 8 luvun nojalla.
Oikeudellinen arviointi on siis monitasoinen: kaivoslaki määrittää, saako kaivostoimintaa harjoittaa ja millä ehdoilla, kun taas ympäristö- ja kaavoituslainsäädäntö asettaa lisävaatimuksia fyysiselle elinympäristölle aiheutuvista seurauksista.
3. Eurooppalainen viitekehys
Alankomaiden kaivoslainsäädäntöä on sovellettava eurooppalaisen lainsäädännön puitteissa. Öljyn ja kaasun tuotannon osalta erityisen tärkeitä ovat direktiivit 94/22/EY, 2013/30/EU ja 2009/31/EY.
Direktiivi 94/22/EY koskee hiilivetyjen etsintää, hyödyntämistä ja tuotantoa koskevien lupien myöntämisen ja käytön edellytyksiä. Direktiivin tavoitteena on varmistaa avoin ja syrjimätön pääsy näihin toimintoihin. Kansallista lupajärjestelmää on siksi sovellettava ottaen asianmukaisesti huomioon avoimuuden, tasapuolisen kohtelun ja kilpailun periaatteet.
Direktiivi 2013/30/EU sisältää lisäturvallisuusvaatimuksia merellä tapahtuvalle öljyn- ja kaasunporaustoiminnalle. Siinä korostetaan riskienhallintaa, suuronnettomuuksien ehkäisemistä, riippumatonta valvontaa ja ympäristövahinkojen rajoittamista. Tämän seurauksena merellä tapahtuvan toiminnan turvallisuutta ei voida arvioida pelkästään itse laitteistoa koskevien teknisten vaatimusten perusteella, vaan myös turvallisuusjohtamisen organisoinnilla ja toiminnanharjoittajan vastuilla on merkitystä.
Direktiiviä 2009/31/EY sovelletaan hiilidioksidin geologiseen varastointiin. Se sääntelee muun muassa varastointipaikkojen valintaa ja karakterisointia, seurantaa, korjaavia toimenpiteitä, varastointipaikan sulkemista ja taloudellista turvallisuutta. Kansallista lupamenettelyä on luettava tätä taustaa vasten. Eurooppalaiset säännöt eivät muodosta erillistä arviointivaihetta kansallisen lainsäädännön rinnalla, vaan ne ohjaavat kansallisten kaivossääntöjen tulkintaa ja soveltamista.
4. Institutionaaliset toimijat
4.1 Ministeri
Ministeri on keskeinen toimivaltainen viranomainen erilaisissa kaivoslainsäädännön mukaisissa päätöksissä, mukaan lukien malminetsintä- ja tuotantolupien myöntäminen, tuotantosuunnitelmia koskevat päätökset sekä turvallisuutta, taloudellista turvaa ja käytöstäpoistoa koskevien vaatimusten asettaminen.
Ministeri päättää myös tuotantosuunnitelmien ja käytöstäpoistosuunnitelmien hyväksymisestä. Näissä päätöksissä on otettava huomioon asiaankuuluvat turvallisuus-, ympäristö- ja kaavoitusintressit.
4.2 SodM
Kaivosten valtion valvontaviranomainen (Staatstoezicht op de Mijnen, SodM) valvoo kaivosmääräysten noudattamista ja neuvoo ministeriä. Kaivosten päätarkastajan lakisääteinen tehtävä on määritelty kaivoslain 127 §:ssä.
Valvontatehtävät kattavat muun muassa turvallisuuden, terveyden, ympäristön ja kaivostoiminnan vastuullisen harjoittamisen. Valvontaviranomaisten nimittämistä säännellään kaivoslain 131 §:ssä. Kaivostarkastajalla on valta määrätä hallinnollinen täytäntöönpanomääräys kaivoslain mukaisten tai sen nojalla asetettujen velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi, ellei lain 132 §:ssä säädetyistä poikkeuksista muuta johdu.
Valvontatehtävä on erotettava ministerin päätöksentekovallasta. SodM neuvoo ja valvoo; ministeri myöntää luvat ja hyväksynnät sekä voi liittää niihin ehtoja. Väite, että SodM:llä on itsenäinen valta pysäyttää kaivostoiminta, on liian yleisluontoinen, ellei sitä yhdistetä tiettyyn lakisääteiseen toimivaltaan.
4.3 Kaivosneuvosto, TNO ja alueelliset viranomaiset
Useat tahot voivat antaa neuvoja tuotantosuunnitelmia koskevissa päätöksissä. Kaivosneuvosto (Mijnraad), SodM, Alankomaiden sovelletun tieteellisen tutkimuksen järjestö (TNO) ja alueviranomaiset tuovat kukin esiin tietoja omalta asiantuntemuksensa alalta geologian, teknologian, turvallisuuden, fyysiseen elinympäristöön kohdistuvien vaikutusten ja paikallisten asukkaiden etujen osalta.
Kaivoslain 16 §:llä on merkitystä alueellisten viranomaisten osallistumisen kannalta. Heidän neuvonsa eivät korvaa ministerin päätöstä, mutta ne on otettava huomioon lopullista päätöstä valmisteltaessa ja perusteltaessa.
4.4 EBN
EBN (Energie Beheer Nederland) on valtion omistama yhtiö, joka osallistuu Alankomaiden öljy- ja kaasuvarojen etsintään ja tuotantoon. EBN:n osallistuminen perustuu yksityisoikeudelliseen osallistumisrakenteeseen, ja se on erotettava julkisoikeudellisesta toimiluvasta.
Tämä osallistuminen johtaa taloudellisen riskin jakamiseen yksityisten yritysten ja valtion välillä. EBN ei siksi ole valvontaviranomainen eikä lupia myöntävä hallintoelin. EBN:n siviilioikeudellinen asema voi kuitenkin olla merkityksellinen vastuun kannalta. Korkein oikeus totesi ECLI:NL:HR:2019:1278 -tapauksessa, että EBN:ää oli sen erityisessä suhteessa NAM:iin pidettävä Alankomaiden siviililain 6:177 §: ssä tarkoitettuna toimijana.
4.5 IMG
Groningenin kaivosvahinkolaitos (Instituut Mijnbouwschade Groningen, IMG) vastaa tietynlaisten kaivosvahinkojen hallinnollisesta selvittämisestä Groningenissa. IMG:n perustamisen, riippumattomuuden ja tehtävien lakisääteinen perusta on Groningenin väliaikaisen kaivosvahinkolain (Tijdelijke wet Groningen, TwG) 2 artikla.
5. Lisensointi ja suunnittelu
5.1 Malminetsintälupa
Malminetsintälupa antaa haltijalle oikeuden tutkia mineraalien esiintymistä tietyllä alueella esimerkiksi seismisten tutkimusten ja koekairausten avulla. Lupa määritellään toiminnan, mineraalin, alueen ja keston mukaan.
Hakemusta arvioitaessa otetaan huomioon tekninen asiantuntemus, taloudellinen kapasiteetti ja suunniteltu toteutustapa. Lupa ei automaattisesti anna oikeutta tuotantoon. Varsinaista tuotantoa varten vaaditaan erillinen tuotantolupa, ja yleensä on myös toimitettava tuotantosuunnitelma.
5.2 Tuotantolupa
Tuotantolupa säätelee oikeutta tuottaa mineraaleja tietyllä alueella ja tietyissä olosuhteissa. Se on erotettava tuotantosuunnitelmasta: lupa koskee tuotanto-oikeutta, kun taas tuotantosuunnitelma kuvaa, miten tuotanto suoritetaan ja mitä seurauksia siitä odotetaan.
Tämä tarkoittaa, että varsinaista toteutusta varten luvanhaltijan on paitsi oltava oikean luvan haltija, myös täytettävä kyseiseen tuotantotoimintaan sovellettavat suunnittelu- ja hyväksyntävaatimukset.
5.3 Tuotantosuunnitelma
Luvanhaltijan on suoritettava tuotantoa tuotantosuunnitelman mukaisesti. Tämän lakisääteinen perusta on kaivoslain 34 §.
Tuotantosuunnitelmassa kuvataan muun muassa odotettu mineraalien määrä, tuotannon kesto ja tapa, vuosituotanto, maaperän liikkeet sekä riskit paikallisille asukkaille, rakennuksille ja infrastruktuurille. Kaivoslain 35 § edellyttää lisäksi kuvausta toimenpiteistä maaperän liikkeistä aiheutuvien vahinkojen estämiseksi ja tarvittaessa riskinarviointia.
Ministeri voi kokonaan tai osittain evätä tuotantosuunnitelman hyväksymisen, jos toiminta on turvallisuuden tai vahinkojen ehkäisyn kannalta mahdotonta hyväksyä, jos luonnonvarojen suunniteltu hallinta sitä edellyttää tai jos siitä seuraisi haitallisia vaikutuksia ympäristölle tai luonnolle. Nämä kriteerit johtuvat kaivoslain 36 §:stä. Ministeri voi myös myöntää hyväksynnän tietyin rajoituksin tai liittää siihen ehtoja.
Groningenissa saadut kokemukset ovat osoittaneet, että turvallisuuteen ja paikallisten asukkaiden etuihin kiinnitetään enemmän huomiota. Tämä huomio saa oikeudellisen vaikutuksen lakisääteisten valtuuksien kautta evätä hyväksyntä tai asettaa sille ehtoja. Sen tarkka merkitys on kuitenkin aina määritettävä sovellettavan lakisääteisen kriteerin, kyseisen päätöksen ja sen perustelujen perusteella.
Kaivosasetuksen 30 §:ää sovelletaan maanpinnan liikkeiden mittaamiseen. Toiminnanharjoittajan on suoritettava mittaukset mittaussuunnitelman mukaisesti, joka edellyttää ministerin hyväksyntää ja kattaa tuotantojakson sekä seuraavat 30 vuotta. Tuotannon päättymisen jälkeisten viiden ensimmäisen vuoden ajan sovelletaan myös vuosittainen päivitysvelvollisuutta.
5.4 Varastointilupa
Maakaasun, hiilidioksidin ja mahdollisesti vedyn kaltaisten aineiden maanalaiseen varastointiin sovelletaan erillistä varastointijärjestelmää. Varastoluvalla on oma riskiprofiilinsa. Arvioinnissa keskitytään varastomuodostuman soveltuvuuteen ja eheyteen, kaivojen ja laitosten turvallisuuteen, seurantaan ja raportointiin, toimenpiteisiin vuotojen sattuessa, taloudelliseen turvallisuuteen sekä velvoitteisiin laitoksen sulkemisen jälkeen.
Kaivoslain 46 §:llä on merkitystä maaperän liikkumisesta aiheutuvien vahinkojen taloudellisen vakuuden kannalta. Ministeri voi vaatia vakuuden sellaisten vahinkojen vastuulle, joiden kohtuudella odotetaan johtuvan maanpinnan liikkumisesta. Tätä säännöstä sovelletaan vastaavasti geotermisen lämmön etsintään ja tuotantoon sekä aineiden varastointiin.
Lisäksi hiilidioksidin varastointiin sovelletaan eurooppalaisen kehyksen ja kansallisten täytäntöönpanoasetusten erityisvaatimuksia. Käytettävissä olevat lähteet eivät tarjoa täydellistä perustaa yleiselle lausunnolle siitä, milloin vastuu varastoidusta hiilidioksidista siirtyy valtiolle; tätä kysymystä on arvioitava tiettyjen CCS-säännösten ja kyseessä olevan lupa- ja sulkemispäätöksen valossa.
Vedyn varastoinnin osalta käytettävissä olevat lähteet eivät vahvista, että nykyinen varastointilupajärjestelmä olisi ilman lisäyksiä täysin riittävä.
6. Valvonta ja täytäntöönpano
Kaivostoiminnan valvonnan tavoitteena on lakisääteisten vaatimusten sekä lupiin ja suunnitelmiin liittyvien ehtojen noudattaminen. SodM:llä on tässä suhteessa keskeinen valvonta- ja neuvoa-antava rooli.
Kaivoslaki sisältää myös erityisiä ennaltaehkäiseviä velvoitteita. Kaivosasetuksen 3 §:ssä säädetään, että kaivostoimintaa harjoitettaessa on toteutettava toimenpiteitä vahinkojen ehkäisemiseksi. Jos vakava vahinko on uhannut tai on tapahtunut, siitä on ilmoitettava välittömästi kaivostarkastajalle.
Myös kaivoslaitosten tekninen kunto voi johtaa raportointi- ja kunnostusvelvoitteisiin. Kaivosasetuksen 54 §:ssä edellytetään toiminnanharjoittajan ilmoittavan välittömästi, jos kaivoslaitoksen lujuus tai vakaus on heikentynyt tai uhkaa heikentyä. Tuotantolaitosten tapauksessa on myös välittömästi toteutettava asianmukaiset kunnostustoimenpiteet.
Hallinnollinen täytäntöönpano on erotettava valvonnasta ja neuvonnasta. Kaivoslain 132 § antaa kaivostarkastajalle vallan määrätä hallinnollinen täytäntöönpanomääräys siinä luetelluista velvoitteista. Täytäntöönpanomääräyksen konkreettisen soveltamisen on aina liityttävä rikottuun normiin, toimivallan oikeusperustaan ja tapauksen olosuhteisiin.
7. Vastuu kaivosvahingoista
7.1 Yleinen ankara vastuu
Alankomaiden siviililaissa on erityinen ankara vastuujärjestelmä kaivoslaitoksen toiminnasta aiheutuville vahingoille. Siviililain 6:177 §:ssä säädetään, että toiminnanharjoittaja on vastuussa vahingoista, jotka aiheutuvat mineraalien vuotamisesta maanalaisten luonnonvoimien hallinnan laiminlyönnin seurauksena, sekä vahingoista, jotka johtuvat maan liikkeistä kaivoslaitoksen rakentamisen tai toiminnan seurauksena.
Tämä vastuu ei ole riippuvainen tuottamuksesta. Toiminnanharjoittaja voi siis olla vastuussa, jos vahinko on aiheutunut maan liikkeestä, vaikka mitään tuottamuksesta johtuvia menettelyjä ei olisi näytetty toteen. Sääntöä sovelletaan periaatteessa kaivostoimintaan kaikkialla Alankomaissa eikä se rajoitu Groningeniin.
Siviililain 6:177 § sisältää myös sääntöjä "toiminnanharjoittajan" asemasta ja tietojen antamisesta. Toimijan on pyynnöstä annettava tietoja toiminnasta, maanalaisista rakenteista ja maan liikkeistä, jos näitä tietoja tarvitaan sen arvioimiseksi, onko puolustus perusteltu. Jos toiminnanharjoittajia on useita, voidaan soveltaa yhteisvastuuta.
Korkein oikeus totesi ECLI:NL:HR:2019:1278 -tapauksessa, että tämän ankaran vastuun järjestelmän luonne ja tarkoitus oikeuttavat vahinkojen laajan kohdentamisen. Tämä ei tarkoita, että jokainen vahinko kuuluu automaattisesti siviililain 6:177 §:n piiriin: vahingon ja kaivoslaitoksen rakentamisesta tai toiminnasta johtuvan maaperän liikkeen välillä on aina oltava yhteys.
7.2 Groningenin todisteellinen olettamus
Groningenin kentällä ja tietyissä kaasun varastointipaikoissa tapahtuvaan kaasunottoon liittyvään vahinkoon sovelletaan erityistä näyttöolettamaa. Siviililain 6:177a §:ssä säädetään , että jos rakennusten ja rakenteiden fyysiset vahingot voivat luonteensa vuoksi kohtuudella johtua kaivoslaitoksen rakentamisesta tai toiminnasta johtuvasta maan liikkeestä, oletetaan, että vahinko on aiheutunut kyseisestä kaivoslaitoksesta.
Olettamaa sovelletaan, jos vahinko ulkonäöllisesti katsottuna olisi kohtuudella voinut johtua maan liikkeestä. Vahingonkärsijän ei siis tarvitse näyttää toteen täyttä syy-yhteyttä siinä vaiheessa, kun selvitetään, soveltuuko olettama. Olettaman maantieteellistä soveltamisalaa säännellään tarkemmin Groningenin kaivosvahinkoja koskevan väliaikaisen asetuksen (Besluit Tijdelijke wet Groningen) 10oa §:ssä.
Korkein oikeus totesi ECLI:NL:HR:2019:1278 -tapauksessa, että toiminnanharjoittaja voi kumota olettaman onnistuneesti vain, jos se näyttää toteen – mikä sisältää riittävän uskottavan näytön – että vahinkoa ei aiheuttanut kaivoslaitoksen rakentaminen tai toiminta. Pelkkä syyn kyseenalaistaminen ei riitä. Jos on edelleen epäselvää, aiheuttiko kaivoslaitos vahingon, toiminnanharjoittaja kantaa epävarmuuden riskin.
7.3 Syy-yhteys ja vastatodisteet
Kaivosvauriot koostuvat usein erilaisista vauriomalleista ja niillä voi olla useita mahdollisia syitä. Maan liikkeitä lukuun ottamatta tekijät, kuten painumat, perustusongelmat, rakennusvirheet, ikääntyminen, viivästyneet huollot tai peruskorjaukset, voivat vaikuttaa asiaan. Toiminnanharjoittajan on tällöin tehtävä enemmän kuin vain osoitettava vaihtoehtoinen syy: hänen on esitettävä riittävän uskottavasti, että tämä syy aiheutti vahingot ja että vahingot olisivat syntyneet myös ilman maan liikkeitä.
Viimeaikaisessa oikeuskäytännössä kiinnitetään erityistä huomiota ennustavan todennäköisyyden ja selittävän todennäköisyyden väliseen eroon. Ennustava todennäköisyys osoittaa, kuinka todennäköisesti tietty järistys aiheuttaa vahinkoja; se ei ilman lisäselvityksiä vastaa jo todettuun kysymykseen siitä, mikä aiheutti vahingot. Arnhem-Leeuwardenin muutoksenhakutuomioistuin käsitteli tätä eroa yksityiskohtaisesti asioissa ECLI:NL:GHARL:2025:3971 ja ECLI:NL:GHARL:2026:295. Jos maanjäristysvahinkoja ei voida sulkea pois, vaihtoehtoiset syyt on tehtävä riittävän uskottaviksi.
Lopputulos on hyvin tosiseikoista riippuvainen. Asiassa ECLI:NL:RBNNE:2020:3553 käräjäoikeus piti olettamaa sovellettavana, mutta totesi asiantuntijalausunnon perusteella, että se oli kumottu osan vahingoista osalta. Asiassa ECLI:NL:RBNNE:2024:308 ulkorakennusten ja lantakellarien vahinkoja koskevaa olettamaa ei ollut vielä kumottu, ja lisäasiantuntijaselvityksiä pidettiin tarpeellisina. Asiassa ECLI:NL:RBNNE:2025:675 käräjäoikeus päätyi vastaavaan väliaikaiseen ratkaisuun maalaistalon vahinkojen osalta.
Myös päinvastaiset lopputulokset ovat mahdollisia. Asiassa ECLI:NL:RBNNE:2024:1780 käräjäoikeus piti asiantuntijalausunnon jälkeen riittävän uskottavana, että vaurioilla oli yksinomaan rakenteellisia syitä ja että ne olisivat syntyneet myös ilman maanjäristyksiä; tällä tavoin olettamus kumottiin. Nämä päätökset osoittavat, että lopputulos riippuu vaurioiden luonteesta, asiantuntijalausuntojen laadusta, rakennuksen kunnosta saatavilla olevista tiedoista ja vaihtoehtoisten syiden uskottavuudesta.
7.4 Arvon aleneminen, elämäniloa menettäminen ja aineeton vahinko
Korkein oikeus totesi ECLI:NL:HR:2019:1278 -tapauksessa, että tulevan maaperän liikkumisen riskistä johtuva arvon aleneminen voi olla vahinkoa, mutta sen laajuutta voidaan arvioida vasta, kun geofysikaalisesti riittävän vakaa tilanne on saavutettu. Ennakkomaksu on edelleen mahdollinen, jos on riittävän uskottavaa, että lopulta aiheutuu vahinkoa. ECLI:NL:GHARL:2024:3857 -tapauksessa tätä periaatetta sovellettiin arvon alenemisesta johtuviin korvausvaatimuksiin.
Elämänilon menetys voi olla taloudellinen vahinko. Korkein oikeus totesi ECLI:NL:HR:2019:1278 -tapauksessa, että tällainen vahinko on arvioitava, jos tosiseikat osoittavat, että elämänilo on menetetty, mutta sen tarkkaa laajuutta ei voida määrittää tarkasti. ECLI:NL:HR:2021:1534 -tapauksessa selvennettiin, että kodin fyysinen vahingoittuminen voi nostaa haitan ja vahingon tason vaaditun kynnysarvon yläpuolelle; tuomioistuimen on arvioitava haitan luonne, vakavuus ja kesto.
Aineettomaan vahinkoon sovelletaan erillistä standardia. Siviililain 6:95 §:n mukaan lakisääteiset vahingonkorvaukset koostuvat taloudellisesta menetyksestä ja muusta vahingosta siltä osin kuin laki myöntää oikeuden korvaukseen niistä. Kaivosvahinkoasioissa aineetonta vahinkoa arvioidaan siviililain 6:106 §:n perusteella. Korkein oikeus korosti ECLI:NL:HR:2019:1278 -tapauksessa, että pelkkä asuminen maanjäristysalueella yhdessä henkilökohtaisen lausunnon kanssa ei automaattisesti riitä. ECLI:NL:HR:2021:1534 -tapauksessa hyväksyttiin, että toistuvien kotivahinkojen tapauksessa voidaan olettaa henkilökohtaisten etujen loukkauksen tapahtuneen, jos haitalliset seuraukset ovat riittävän ilmeisiä.
8. IMG:n suorittama vahinkojen korvaaminen
8.1 Tehtävä ja asema
IMG on riippumaton hallintoelin, joka päättää tietynlaisten kaivosvahinkojen korvaushakemuksista toiminnanharjoittajasta riippumatta. TwG:n 2 §:ssä säädetään, että IMG hoitaa tehtäviään ja toimivaltaansa itsenäisesti. IMG voi käsitellä hakemuksia, määrittää korvauksen saamisen oikeuden ja määrän sekä, jos hakija niin haluaa ja vahinko on sille sopiva, toteuttaa luontoissuorituksina korjaavia toimenpiteitä.
IMG:llä ei ole toimivaltaa kaikissa vahingonkorvausvaatimuksissa. TwG:n 2 artikla sisältää poikkeuksia muun muassa vahingoille, jotka ovat jo käynnissä olevan siviilioikeudenkäynnin kohteena tai joista siviilituomioistuimet ovat jo antaneet päätöksen. Hallinnollisen IMG-menettelyn ja siviilioikeudenkäyntien välistä suhdetta on siksi arvioitava vaatimuskohtaisesti.
8.2 Hakeminen ja käsittely
Groningenin kaivosvahinkoinstituutin vuoden 2022 menettelyn ja työskentelytavan mukaisesti hakemus jätetään sähköisesti. Hakemus sisältää muun muassa kuvauksen vahingoista, selvityksen syystä, tietoja rakennuksesta ja tarvittaessa lausunnon siitä, että toimijaa vastaan oleva vaatimus siirretään valtiolle.
IMG vahvistaa vastaanottaneensa hakemuksen ja ilmoittaa hakijalle menettelystä ja odotetusta päätöksentekoajasta. Puutteellisen hakemuksen tapauksessa IMG voi pyytää täydennyksiä, ja yleensä hakijalla on kaksi viikkoa aikaa tehdä tähän. Jos hakemus ei sisällä riittäviä tietoja, IMG voi päättää olla käsittelemättä sitä.
Artiklan 10 TwG mukaan IMG:n menettelyn ja työskentelytavan ohjaavana periaatteena on oltava runsas vahinkojen korvaaminen. Päätöksentekoajat on määritelty artiklassa 13 TwG. Periaatteessa IMG tekee päätöksen kahdeksan viikon kuluessa, jos asiantuntijalausuntoa ei tarvita, ja kahdentoista viikon kuluessa asiantuntijalausuntojen vastaanottamisesta, jos asiantuntija on palkattu.
Fyysisten vahinkojen tapauksessa IMG voi määrätä asiantuntijan, joka tutkii vahingon luonteen ja laajuuden, näyttöön perustuvan olettaman sovellettavuuden, korvaustavan ja -laajuuden sekä mahdolliset syyt olla korvaamatta vahinkoa tai korvata se vain osittain. Hakijalle annetaan mahdollisuus esittää kommenttinsa asiantuntijan lausunnosta, ja IMG voi tarvittaessa pyytää lisäneuvoja tai toista mielipidettä.
Järjestelmässä on myös erityinen säännös toistuvista, keskenään ristiriitaisista vaihtoehtoisista syistä: näyttöön perustuvaa olettamaa ei pidetä kumottuna, jos peräkkäiset asiantuntijalausunnot yksilöivät kukin eri yksinomaisen syyn, paitsi jos uudet tieteelliset näkemykset oikeuttavat erilaisen johtopäätöksen.
IMG korvaa vahingot periaatteessa myöntämällä rahasumman. Tietyin edellytyksin vahinko voidaan korvata myös luontoissuorituksina, jolloin hakija voi valita IMG:n palkkaaman urakoitsijan suorittaman korjauksen tai oman urakoitsijansa suorittaman korjauksen välillä.
8.3 Äkillisen vaaratilanteet
Äkillinen vaaratilanne vaatii erillistä, nopeutettua lähestymistapaa. Kuka tahansa voi ilmoittaa tällaisesta tilanteesta. Se kuvataan tilanteeksi, jossa rakennuksen tai rakennelman rakenteellinen kunto aiheuttaa akuutin vaaran ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle.
Raportin saatuaan IMG ottaa yhteyttä oikeutettuun henkilöön mahdollisimman pian ja tarkastaa tilanteen lähtökohtaisesti 48 tunnin kuluessa käyttäen apunaan riippumatonta asiantuntijaa. Jos käy ilmi, ettei akuuttia vaaratilannetta ole, IMG ilmoittaa tästä ja perustelee sen. Jos tällainen tilanne on olemassa, keskustellaan tarvittavista toimenpiteistä ja vahinkomenettelyä käsitellään ensisijaisesti.
9. Kaasuntuotannon asteittainen lopettaminen ja pienkenttiä koskeva politiikka
Groningenin kentän kaasuntuotannon lopettamisella on ollut pysyvä vaikutus kaivospolitiikkaan laajemmin. Siitä lähtien kaasuntuotannon arviointi kattaa paitsi sen, onko tuotanto teknisesti ja taloudellisesti mahdollista, myös seuraukset turvallisuudelle, ympäristölle ja yleisille eduille.
Groningenin ulkopuolella oleville pienille pelloille on edelleen olemassa lupajärjestelmä. On havaittavissa näkyvä suuntaus antaa enemmän painoarvoa paikallisten asukkaiden eduille ja tuotannon yhteensopivuudelle energia- ja ilmastotavoitteiden kanssa. Tämän tarkka oikeudellinen merkitys riippuu sovellettavasta lainsäädännöstä, poliittisista säännöistä ja kyseisestä päätöksestä.
Luvanhaltijoille tämä kehitys tarkoittaa, että olemassa olevat tuotantosuunnitelmat ja kaikki aiottu tuotannon jatkaminen on perusteltava huolellisesti. Odotettavissa olevat maaperän liikkeet, turvallisuusriskit, ympäristövaikutukset ja ympäröivään alueeseen kohdistuvat vaikutukset on tehtävä läpinäkyviksi. Arviointi on edelleen sidottu kaivoslain 35 ja 36 §:ssä säädettyihin lakisääteisiin kriteereihin.
10. Maan alla olevan pinnan uudet käyttötarkoitukset
10.1 Maalämpö
Geoterminen energia kuuluu kaivoslainsäädännön piiriin. Toiminnalla on erilainen tekninen ja taloudellinen profiili kuin öljyn ja kaasun poraamisella, mutta siihen liittyy myös riskejä, jotka tekevät luvanvaraisuudesta ja valvonnasta välttämätöntä.
Geotermisten hankkeiden yhteydessä kaivojen eheys, maaperän soveltuvuus, paineen ja lämpötilan hallinta sekä mahdollinen indusoitu seisminen tilanne ovat kaikki olennaisia. Myös seuranta, taloudellinen turva ja käytöstäpoisto on otettava huomioon lupamenettelyssä alusta alkaen. Kaivoslain 46 §:ssä säädetään, että maaperän liikkumisesta aiheutuvien vahinkojen taloudellinen turvajärjestelmä soveltuu vastaavasti geotermisen lämmön etsintään ja tuotantoon.
Geotermisen hankkeen oikeudellista arviointia ei voida tehdä pelkästään hiilivetyjen louhintaan sovellettavien periaatteiden perusteella. Toiminnan erityispiirteet määräävät, mitä riskejä on tutkittava ja mitä vaatimuksia tarvitaan.
10.2 Maanalainen CO₂-varastointi
Hiilidioksidin maanalainen varastointi ehtyneillä kaasukentillä kuuluu kaivoslainsäädännön ja geologista varastointia koskevien eurooppalaisten sääntöjen piiriin. Tärkeimmät oikeudelliset näkökohdat ovat varastointipaikan valinta ja karakterisointi, varastointikompleksin valvonta, toimenpiteet vuotojen sattuessa, taloudellinen turvallisuus, paikan sulkeminen ja vastuut sulkemisen jälkeen.
Kaivoslain 46 §:llä on merkitystä taloudellisen turvallisuuden kannalta. Kaivosasetuksen 29 j §:llä on lisäksi merkitystä pysyvän hiilidioksidin injektoinnin kannalta. Vastuun tai velvollisuuden siirtoa koskevien tarkkojen sääntöjen on oltava yhteydessä sovellettaviin CCS-säännöksiin ja kyseessä olevaan sulkemis- ja valvontajärjestelmään.
10.3 Vedyn varastointi
Vedyn varastointi maanalaisissa suolaluolissa on kasvattanut merkitystään energiamurroksessa . Toiminnalla on yhteyksiä olemassa oleviin varastointia, turvallisuutta, valvontaa ja kaivoslaitoksia koskeviin sääntöihin, mutta vedyn tekniset ominaisuudet herättävät omat huomionsa.
Olennaisia näkökohtia ovat luolan eheys, paine- ja turvallisuusriskit, vuodot, seuranta, korjaavat toimenpiteet, vastuu ja käytöstäpoisto. Käytettävissä olevat lähteet eivät vahvista, että nykyinen varastointilupajärjestelmä on täysin riittävä ilman lisämuutoksia. Nykyisen kehyksen sovellettavuutta on siksi arvioitava hankekohtaisesti.
11. Käytöstäpoisto, sulkeminen ja taloudellinen turva
11.1 Poistaminen ja sulkeminen
Kun kaivostoiminta päättyy, syntyy velvoitteita, jotka koskevat sulkemista, poistamista ja tarvittaessa jälkihoitoa. Luvanhaltijan on ilmoitettava neljän viikon kuluessa kaivoslaitoksen käytöstä poistamisesta. Laitos on sen jälkeen poistettava ja käytöstäpoistosuunnitelma on toimitettava vuoden kuluessa. Nämä velvoitteet johtuvat kaivoslain 44 §:stä.
Käytöstäpoistosuunnitelma vaatii ministerin hyväksynnän. Hyväksyntä voidaan myöntää rajoituksin, ja siihen voidaan liittää ehtoja kaivoslain 44 a §:n nojalla. Jos uudelleenkäyttö tai yhteinen poistaminen on tehokasta, ministeri voi myöntää tilapäisen poikkeuksen velvollisuudesta toimittaa käytöstäpoistosuunnitelma tai poistaa laitos välittömästi. Tästä säädetään kaivoslain 44 b §:ssä.
Luvanhaltijan on sitten poistettava kaivoslaitos hyväksytyn käytöstäpoistosuunnitelman ja siihen liitettyjen ehtojen mukaisesti. Poistamisesta on toimitettava raportti sen suorittamisen jälkeen. Nämä velvoitteet johtuvat kaivoslain 44 c §:stä.
Käytöstäpoistosuunnitelman hyväksymistä koskevassa hakemuksessa on kuvattava laitoksen sijainti ja käyttötarkoitus, purkumenetelmä, kustannukset, maanalaisen osan kunto, materiaalien hävittäminen, vesien pilaantumisen estämiseksi tarkoitetut toimenpiteet ja mahdollinen aiottu uudelleenkäyttö. Tämä johtuu kaivosasetuksen 62 §:stä.
11.2 Taloudellinen turva
Ministeri voi vaatia taloudellista vakuutta kaivoslaitoksen purkamiskustannuksille. Perustana on kaivoslain 47 §. Vakuus on asetettava ministerin asettamasta päivämäärästä alkaen, ministerin määrittelemän määrän mukaisesti ja ministerin riittäväksi katsomalla tavalla. Noudattamista voidaan valvoa uhkasakolla.
Kaapeleihin ja putkistoihin sovelletaan erillistä järjestelmää. Kaivoslain 48 §:n mukaan voidaan vaatia vakuus niiden jättämisestä puhtaaseen ja turvalliseen kuntoon tai poistamisesta.
Taloudellisen vakuuden tarkoituksena on estää käytöstäpoiston ja jälkihoidon kustannusten siirtyminen lopulta yhteisön maksettavaksi, jos luvanhaltija ei enää pysty täyttämään velvoitteitaan. Vaadittavaa vakuutta arvioitaessa sovellettavan järjestelmän ja kyseessä olevan konkreettisen päätöksen on aina oltava ratkaisevia; emoyhtiöiden taloudellista asemaa koskevat yleiset väitteet on yhdistettävä tähän kehykseen ja perusteltava yksityiskohtaisemmin.
12. Ihmisoikeusnäkökohdat
Kaivoslainsäädännön ihmisoikeusulottuvuus ei ole olennainen jokaisessa lupa- tai vahinkotapauksessa, mutta siitä voi tulla tärkeä vakavien omaisuusvahinkojen, pitkittyneiden omaisuuden käyttörajoitusten ja riittämättömän oikeussuojan tapauksissa.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artikla suojaa olemassa olevaa omaisuutta ja tietyin edellytyksin myös omistusoikeuksia, joihin liittyy oikeutettu odotus. Ympäristövahinko voi tuhota, vahingoittaa omaisuutta tai alentaa sen arvoa. Valtio voi kantaa tästä vastuun, jos haitalliset seuraukset johtuvat julkisen yrityksen ympäristölle haitallisesta toiminnasta tai valtion laiminlyönnistä suojella omaisuutta koskevassa velvollisuudessaan.
Ympäristönsuojelu on oikeutettu yleinen etu, mutta omaisuudensuoja edellyttää myös prosessuaalisia takeita. Omaisuutta ja korvauksia koskevat riidat on voitava kansallisissa tuomioistuimissa tutkia aidosti ja oikeudenmukaisesti. Tämä liittyy tehokkaan vahinkomenettelyn ja asianmukaisesti perusteltujen päätösten merkitykseen.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin korosti ECLI:CE:ECHR:2026:0602JUD001844023 -asiassa, että ensimmäisen pöytäkirjan 1 artiklaan vedotessa on tutkittava, onko yleisen edun ja omistusoikeuden välillä oikeudenmukainen tasapaino, mukaan lukien se, aiheutuuko asianomaiselle henkilölle kohtuuton taakka valtion teon tai laiminlyönnin seurauksena. Tämä päätös tarjoaa yleisen suhteellisuuskehyksen, mutta ei sisällä erityistä arviota Alankomaiden kaivoslainsäädännöstä.
ECLI:CE:ECHR:2026:0716JUD002009218 -asiassa tuomioistuin erottaa toisistaan ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklan kolme sääntöä: oikeus omaisuuden rauhanomaiseen nauttimiseen, omaisuuden riistäminen ja omaisuuden käytön hallinta. Tämä viitekehys voi auttaa kuvaamaan kaivostoimintaan liittyvää omaisuuteen kohdistuvaa puuttumista ennen oikeasuhteisuuden ja korvauksen arviointia.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa voidaan soveltaa vahingonkorvausta koskeviin siviilioikeudenkäynteihin. Kaivosvahinkojen osalta tämä tarkoittaa, että korvausjärjestelmän sisällön lisäksi merkitystä on myös käytännössä sillä, että asia pääsee riippumattomaan ja tehokkaaseen oikeudelliseen arviointiin.
Nämä Euroopan ihmisoikeussopimuksen lähteet eivät tarjoa itsenäistä hollantilaista vastuuperustetta kaivosvahingoista. Ne voivat kuitenkin antaa ohjeita oikeasuhteisuuden, omaisuudensuojan ja prosessuaalisen oikeussuojan arvioinnissa.
13. Käytännön huomioitavia seikkoja
Kaivostiedostoa arvioitaessa seuraavat kysymykset ovat erityisen tärkeitä:
- Mitä toimintaa harjoitetaan: etsintää, tuotantoa, varastointia, geotermistä energiaa vai muuta maanalaista käyttöä?
- Mitä kaivoslain mukaisia lupia tarvitaan?
- Tarvitaanko myös ympäristö- ja rakennuslupa, luontolupa tai ympäristövaikutusten arviointi?
- Tarvitaanko tuotantosuunnitelma, varastointisuunnitelma, mittaussuunnitelma vai käytöstäpoistosuunnitelma?
- Mikä viranomainen tekee päätöksen ja mitkä viranomaiset antavat neuvoja?
- Mitä turvallisuus-, seuranta- ja raportointivelvoitteita sovelletaan?
- Millainen taloudellinen turva on tarjottava?
- Mitä ankaran vastuun sääntöjä sovelletaan vahinkotapauksissa?
- Kuuluuko vahinko IMG:n toimivallan piiriin?
- Mitä hallinnollisia tai siviilioikeudellisia oikeussuojakeinoja on käytettävissä?
- Mitkä velvoitteet pysyvät voimassa toiminnan päättymisen jälkeen?
- Ovatko asiaankuuluvat säännökset, käytännöt ja oikeuskäytäntö ajan tasalla?
Vahinkoasioissa on tehtävä myös seuraavat eroavaisuudet. Ensinnäkin on selvitettävä, onko kyseessä fyysinen vahinko, joka luonteensa vuoksi kuuluu siviililain 6:177a §:n mukaisen näyttöön perustuvan olettaman piiriin. Sen jälkeen on arvioitava, onko toiminnanharjoittaja riittävästi kumonnut olettaman. Tässä suhteessa yleinen viittaus vaihtoehtoiseen syyhyn tai alhaiseen ennustetodennäköisyyteen ei riitä, jos ei ole selvää, miksi kyseinen vaihtoehtoinen syy tosiasiallisesti selittää vahingon.
14. Päätelmä
Alankomaiden kaivoslainsäädäntö on kehittynyt ensisijaisesti louhinnan mahdollistamiseen tähtäävästä kehyksestä laajemmaksi sääntelyjärjestelmäksi, jossa turvallisuus, vahinkojen korvaaminen, ympäristönsuojelu, yleinen etu ja energiamurros yhdistyvät.
Kaivoslaki on edelleen kansallisen järjestelmän ydin. Lupavaatimus, tuotantosuunnitelma, varastointijärjestelmä, valvonta, käytöstäpoisto ja taloudellinen turva liittyvät kaikki toisiinsa. Samaan aikaan kaivoslakia on sovellettava yhdessä ympäristö- ja kaavoituslain sekä eurooppalaisen lainsäädännön kanssa.
Kaivosvahinkojen osalta on olennaista erottaa toisistaan siviilioikeudellinen ankara vastuu ja IMG:n hallinnollinen vahinkojen sovittelu. Siviililain 6:177 § sisältää yleisen perustan ankaralle vastuulle; siviililain 6:177a § sisältää erityisen näyttöolettaman Groningenin kenttään ja siinä nimettyihin kaasun varastointipaikkoihin liittyvistä vahingoista. Sen soveltaminen riippuu vahingon luonteesta, sijainnista ja käytettävissä olevista todisteista.
Oikeuskäytäntö osoittaa, että todisteiden arviointi on erittäin tosiseikkoja koskevaa. Asiantuntijalausunnon ei pidä ainoastaan yksilöidä vaihtoehtoista syytä, vaan sen on myös tehtävä riittävän selväksi, miksi vahinkoa ei aiheuttanut tai pahentanut maan liikkuminen. Erityisesti yhdistelmävahinkojen, painumien ja rakenteellisesti erityispiirteisten rakennusten tapauksissa tarvitaan säännöllisesti lisäselvityksiä.
Myös oikeudellinen huomio siirtyy tuotannon päättymisen jälkeiseen vaiheeseen ja maanalaisen maaperän uusiin käyttötarkoituksiin. Geotermisen energian, hiilidioksidin ja vedyn varastoinnin osalta ratkaisevia tekijöitä ovat luvat, turvallisuus, valvonta, vastuu ja taloudellinen turvallisuus.
Usein kysyttyjä kysymyksiä
Mitä kaivoslaki tarkalleen ottaen säätelee?
Kaivoslaki (Mijnbouwwet) sääntelee mineraalien, geotermisen lämmön ja muiden aineiden etsintää, louhintaa ja varastointia Alankomaiden maaperässä. Laissa määritellään luvan myöntämisen edellytykset, toiminnan aikana sovellettavat velvoitteet sekä sulkemiseen ja käytöstä poistamiseen sovellettavat säännöt.
Kuka on vastuussa kaivostoiminnan aiheuttamista vahingoista?
Alankomaiden siviililain 6:177 §:n mukaan kaivoslaitoksen operaattori on ankarassa ja riskiperusteisessa vastuussa vahingoista, jotka aiheutuvat kaivoslaitoksen rakentamisesta tai käytöstä johtuvasta maan liikkeestä. Tämä vastuu koskee koko Alankomaita eikä ole riippuvainen tuottamuksesta.
Koskeeko näyttöön perustuva olettamus vain Groningenia?
Alankomaiden siviililain 6:177a §:n mukainen erityinen todisteluolettama liittyy Groningenin kenttään ja siinä nimettyihin kaasun varastointipaikkoihin liittyviin vahinkoihin. Sen maantieteellinen soveltamisala on määritelty tarkemmin Groningenin väliaikaisessa kaivosvahinkoasetuksessa (Besluit Tijdelijke wet Groningen).
Mikä on IMG:n rooli vahinkotapauksissa?
Groningenin kaivosvahinkoinstituutti (Instituut Mijnbouwschade Groningen, IMG) on riippumaton hallintoelin, joka päättää itsenäisesti tietyntyyppisten kaivosvahinkojen korvausvaatimuksista Groningenissa. IMG voi korvata vahinkoja rahana tai luontoissuorituksena ja käsittelee korvausvaatimuksia kiinteän menettelyn mukaisesti lakisääteisten päätösten määräaikojen puitteissa.
Mitä lupia kaivostoimintaan tarvitaan?
Toiminnasta riippuen vaaditaan malminetsintälupa, tuotantolupa tai varastointilupa, usein yhdistettynä tuotanto- tai varastointisuunnitelmaan. Lisäksi saatetaan tarvita ympäristösuunnittelulupia, kuten luontolupa tai ympäristövaikutusten arviointi.
Mitä energiamurros tarkoittaa kaivoslainsäädännölle?
Energiamurroksen seurauksena kaivoslainsäädäntö kohtaa yhä enemmän uusia maanalaisen energian käyttötarkoituksia, kuten geotermistä energiaa, hiilidioksidin varastointia ja vedyn varastointia. Nämä sovellukset kuuluvat nykyisen kaivoslainsäädännön piiriin, mutta ne edellyttävät usein omaa riskinarviointia turvallisuuden, valvonnan ja taloudellisen turvallisuuden osalta.
