Johtajan eturistiriita

Yrityksen johtajien tulisi aina olla yrityksen edun mukaisia. Entä jos johtajien on tehtävä päätöksiä, joihin liittyy heidän henkilökohtaisia ​​etujaan? Mikä mielenkiinto vallitsee ja mitä ohjaajan odotetaan tekevän tällaisessa tilanteessa?

Johtajan eturistiriita Kuva

Milloin on eturistiriita?

Hallinnoidessaan yritystä hallitus voi joskus tehdä päätöksen, joka tarjoaa myös etua tietylle johtajalle. Johtajana sinun on huolehdittava yrityksen eduista eikä omista henkilökohtaisista kiinnostuksistasi. Ei ole välitöntä ongelmaa, jos johtokunnan tekemä päätös johtaa johtajaan henkilökohtaisesti. Tämä on erilaista, jos tämä henkilökohtainen etu on ristiriidassa yrityksen etujen kanssa. Tällöin johtaja ei saa osallistua kokouksiin ja päätöksentekoon.

Bruil-asiassa korkein oikeus katsoi, että eturistiriita on olemassa, jos johtaja ei pysty turvaamaan yhtiön ja sen tytäryrityksen etuja siten, että kokonaisluvun ja puolueettoman johtajan voidaan odottaa tekevän niin henkilökohtaisen tai muun kiinnostuksen olemassaolo, joka ei ole oikeushenkilön vastaavanlainen [1]. Eturistiriidan olemassaolon määrittämisessä on otettava huomioon tapauksen kaikki merkitykselliset olosuhteet.

Laadullinen eturistiriita syntyy, kun johtaja toimii eri tehtävissä. Näin on esimerkiksi silloin, kun yrityksen johtaja on samalla yrityksen vastapuoli, koska hän on myös toisen oikeushenkilön johtaja. Ohjaajan on sitten edustettava useita (ristiriitaisia) etuja. Jos kyseessä on puhdas kvalitatiivinen etu, etu ei kuulu eturistiriitojen sääntöjen piiriin. Näin on, jos kiinnostus ei ole sidottu johtajan henkilökohtaiseen kiinnostukseen. Esimerkki tästä on, kun kaksi konserniyhtiötä tekee sopimuksen. Jos johtaja on molempien yhtiöiden johtaja, mutta hän ei ole (epäsuora) osakkeenomistaja tai hänellä ei ole muuta henkilökohtaista etua, ei ole laadullista eturistiriitaa.

Mitkä ovat eturistiriidan olemassaolon seuraukset?

Eturistiriidan seuraukset on nyt määritelty Alankomaiden siviililaissa. Johtaja ei saa osallistua keskusteluihin ja päätöksentekoon, jos hänellä on suora tai välillinen henkilökohtainen etu, joka on ristiriidassa yhtiön ja sen tytäryrityksen etujen kanssa. Jos johtokunnan päätöstä ei voida tehdä, hallintoneuvosto tekee päätöksen. Hallintoneuvoston puuttuessa päätöksen tekee yhtiökokous, jollei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä. Tämä säännös sisältyy osakeyhtiön (NV) 2: 129 kohtaan 6 ja Alankomaiden siviililain 2: 239 kohtaan 6 osakeyhtiölle (BV).

Näistä artikkeleista ei voida päätellä, että pelkkä tällaisen eturistiriidan esiintyminen johtuu ohjaajasta. Häntä ei myöskään voida syyttää siitä, että hän on joutunut sellaiseen tilanteeseen. Artikkeleissa määrätään vain, että johtajan on pidättäydyttävä osallistumasta neuvotteluihin ja päätöksentekoon. Siksi ne eivät ole käytännesäännöt, jotka johtavat rangaistuksiin tai eturistiriitojen estämiseen, vaan vain käytännesäännöt, jotka määräävät, miten johtajan tulisi toimia, kun eturistiriita on olemassa. Kielto osallistua neuvotteluihin ja päätöksentekoon merkitsee sitä, että kyseinen johtaja ei saa äänestää, mutta häneltä voidaan pyytää tietoja ennen hallituksen kokousta tai hallituksen kokouksen esityslistalle otettavan kohdan lisäämistä. Näiden artiklojen rikkominen kuitenkin tekee päätöksen pätemättömäksi Alankomaiden siviililain 2:15 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti. Tässä artiklassa todetaan, että päätökset ovat mitättömiä, jos ne ovat ristiriidassa päätösten muodostamista koskevien säännösten kanssa. Kumoamiskanteen voi nostaa kuka tahansa, jolla on perusteltua etua säännön noudattamiseen.

Ei vain pidättymisvelvollisuus ole voimassa. Johtajan on myös annettava tietoja mahdollisesta eturistiriidasta päätöksessä, joka tehdään hallintoneuvostolle ajoissa. Lisäksi Alankomaiden siviililain 2: 9 artiklasta seuraa, että eturistiriidoista on ilmoitettava myös osakkeenomistajien yhtiökokoukselle. Laissa ei kuitenkaan selkeästi mainita, milloin ilmoitusvelvollisuus on täytetty. Siksi on suositeltavaa sisällyttää tätä koskeva säännös perussääntöihin tai muualle. Lainsäätäjän tarkoituksena on näillä lailla suojata yhtiötä riskiltä, ​​että johtaja voi vaikuttaa henkilökohtaisiin etuihin. Tällaiset edut lisäävät riskiä siitä, että yhtiö joutuu epäedulliseen asemaan. Alankomaiden siviililain 2: 9 §: ään, joka säätelee johtajien sisäistä vastuuta, sovelletaan korkeaa kynnystä. Johtajat ovat vastuussa vain vakavasta syyllisyydestä. Lakisääteisten tai lakisääteisten eturistiriitojen noudattamatta jättäminen on vakava olosuhde, joka johtaa periaatteessa johtajan vastuuseen. Ristiriidassa olevalle johtajalle voidaan moittia ankarasti henkilökohtaisesti, joten yritys voi periaatteessa pitää sitä vastuullisena.

Muutettujen eturistiriitoja koskevien sääntöjen jälkeen tällaisiin tilanteisiin sovelletaan tavanomaisia ​​edustussääntöjä. Alankomaiden siviililain 2: 130 ja 2: 240 jaksot ovat erityisen tärkeitä tässä suhteessa. Toisaalta johtajalla, jolla ei ole eturistiriitojen vuoksi oikeus osallistua neuvotteluihin ja päätöksentekoon, on lupa edustaa yritystä päätöksen täytäntöönpanossa annetussa säädöksessä. Vanhan lain mukaan eturistiriita johti edustusvallan rajoittamiseen: johtaja ei saanut edustaa yritystä.

Yhteenveto

Jos johtajalla on ristiriitainen etu, hänen on pidättäydyttävä neuvotteluista ja päätöksenteosta. Näin on, jos hänellä on henkilökohtainen etu tai etu, joka ei ole samanlainen kuin yrityksen etu. Jos johtaja ei noudata pidättymisvelvoitetta, hän voi lisätä mahdollisuutta, että yritys voi pitää häntä vastuullisena johtajana. Lisäksi kuka tahansa, jolla on siihen perusteltu etu, voi kumota päätöksen. Eturistiriidoista huolimatta johtaja voi silti edustaa yritystä.

Onko sinulla vaikeaa määrittää eturistiriitaa? Vai oletko epävarma siitä, pitäisikö sinun paljastaa kiinnostuksen olemassaolo ja ilmoittaa siitä hallitukselle? Kysy yhtiöoikeuden lakimiehiltä osoitteessa Law & More Tiedoksesi. Yhdessä voimme arvioida tilannetta ja mahdollisuuksia. Tämän analyysin perusteella voimme neuvoa sinua seuraavissa vaiheissa. Annamme mielellämme myös neuvoja ja apua menettelyjen aikana.

[1] HR 29. kesäkuuta 2007, NJ 2007 / 420; JOR 2007/169 (Bruil).

Jaa: